Onko sinulla omaa elämääsi rajoittavia uskomuksia?

Uskomukset

Nainen juo kahvia

Jokaisella on oma uskomusjärjestelmänsä, jonka voidaan sanoa olevan osa ajattelumallia. Reagoimme ja toimimme omien uskomustemme mukaisesti. Jokaisella on  toimintaansa tukevia uskomuksia, jotka auttavat saavuttamaan hyviä tuloksia. Jokaisella on myös toimintaansa rajoittavia uskomuksia, jotka puolestaan rajoittavat omaa toimintaa ja jättää omia hyviä voimavaroja käyttämättä.

Onneksi voimme luoda uusia uskomuksia ja poistaa negatiivisia uskomuksia, jolloin saamme käyttöömme voimavaroja ja suoriudumme eri tavalla tehtävistä.

Uskomukset ja ennakko-odotukset vaikuttavat siihen minkälaiseksi lopputulos muodostuu.

Uskomukset ovat omia käsityksiämme todellisuudesta, itsestämme, omista kyvyistä, voimavaroistamme, syy-ja seuraussuhteista, asioiden ja aineiden vaikutuksista, toisten kyvyistä ja toiminnasta.

Välttämättä emme ole tietoisia omista uskomuksistamme, mutta voimme oppia niitä tunnistamaan. Helpompi on tunnistaa toisten uskomuksiaan, kuin omia.

Olet sitä, mitä uskot olevasi!

Mistä uskomukset tulevat?

Uskomukset voivat syntyä lapsuuden kokemuksista, koska lasten kyky kyseenalaistaa auktoriteettien sanomisia on rajallinen.

Erilaisista kriisitilanteissa, jossa tunnelataus on suuri. Uskomus voi syntyä, jo yhden kerran perusteella.

Toistuvista tilanteista, jossa tilanteesta tulee uskomus ” minulle käy aina näin”

Minkälaisia uskomuksia on olemassa?

Toivottomuuteen liittyvät uskomukset

Nämä uskomukset liittyvät tavoitteen saavutettavuuteen. ”Meidän perheessä kaikki ovat epäonnistuneet painonpudotuksessa, miksi minäkään yrittäisin?”. Tavoitteen saavuttamiseen ei uskota, josta seuraa toivottomuus ja luovuttaminen.

Avuttomuus- uskomukset

Joku saattaa uskoa, että toisten on mahdollista saavuttaa tavoite, mutta ei hänen. Siitä seuraa avuttomuuden tunne, joka estää myös toimimasta tavoitteen saavuttamiseksi.

”Muut onnistuvat pudottamaan painoa, mutta minä en. Olen kokeillut kaikki mahdolliset konstit, mutta paino ei putoa.”

Tämä uskomus voi estää tai hidastaa tavoitteeseen pääsyn, sillä tarvittavaa toimintaa ei tavoitteen saavuttamiseksi tapahdu. Saatamme itse olla täysin havaitsematta näitä uskomuksiamme, niiden voimakkaasta vaikutuksesta huolimatta.

Lopputulokseen vaikuttavat uskomukset

Nämä uskomukset liittyvät siihen, mitä tulee tapahtumaan, kun saavutat tavoitteen. Uskomukset voivat olla negatiivisia tai positiivisia.

”Kun saavutan ihannepainoni, eroamme puolisoni kanssa.” ”kun, saavutan ihannepainoni, olen onnellinen, energinen ja voin hyvin.”

Syihin liittyvät uskomukset

Tarkoittaa uskomuksia siitä, mikä aiheuttaa mitäkin. ”Minulla on hidas aineenvaihdunta, painoni ei tipu.” ”Kun jalat kastuvat, saan flunssan.” Jos uskot X:n aiheuttavan Y:n, taipumuksesi on toimia sen suuntaisesti, että Y toteutuu.

Tarkoitususkomukset

Nämä uskomukset liittyvät siihen, mitä ajattelemme jonkin asian tai tapahtuvan tarkoittavan tai merkitsevän. ”Luoja on tarkoittanut minun olevan ylipainoinen.”

Identiteettiuskomukset

Näihin uskomuksiin kuuluvat uskomuksien syyt ja tarkoitukset. ”En ole tarkka ihminen, en ole liikuntaihminen”.

Näihin uskomuksiin kuuluvat uskomukset ”omasta arvosta”. Minkälaista kohtelua sallit itsellesi? Minkä arvoinen olet? Ovatko muut arvokkaampia, kuin sinä?

Miten uskomukset vaikuttavat elämään?

Nosebo

Uskomukset käyttäytyvät meitä vastaan. Jos uskomme negatiiviseen uskomukseen, saamme sellaisen kyllä aikaiseksi. Pystymme tuottamaan epämiellyttäviä ajatuksia, mielikuvia ja tunteita omassa päässämme. Ne heikentävät hyvinvointia ja voivat saada jopa aikaan sairastumisen tai kuoleman. Kehomme alkaa erittämään noradrenaliinia, joka vaikuttaa hyvin haitallisesti kehoon sekä mieleen.

Eräs henkilö oli saanut lääkäriltä masennuslääkkeet. Lääkkeet olivat kuitenkin lumelääkettä eli sokeritabletti, ilman lääkeainetta. Henkilö otti lääkkeitä yliannostuksen ajatellessaan päättää päivänsä. Hän kuitenkin soitti ambulanssin paikalle ja kertoi ottaneensa yliannostuksen. Henkilö oli kuoleman kielissä, syke ja verenpaine olivat nousseet hyvin korkealla. Sairaalassa lääkäri, kertoi henkilölle, että lääkkeet olivat lumelääkkeitä. Eli kaikki oireet tulivat suuren uskomuksen johdosta.

Plasebo

Tässä tapauksessa uskomukset toimivat meidän hyväksemme. Eli jos uskomme positiiviseen lopputulokseen ja uskomme jonkin asian tapahtuvan, niin se yleensä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.

Jos, uskomme jonkun aineen parantavan meidät niin yleensä paranemme sillä. Eli usko onnistumiseen, niin vaikutat positiivisesti tavoitteeseen pääsyyn ja alat toimia sen mukaisen.

Ihmisillä on paljon erilaisia uskomuksia itsestään ja omista kyvyistä. Meidän valmennuksissa pääset ratkomaan ja tiedostamaan omia uskomuksia.  Aina ei riitä se, että valmennettava saa täydelliset ohjeet liikunnan ja ravitsemuksen suorittamiseen. Meidän valmennuksissa menemmekin pintaa syvemmälle ratkaisemaan nämä ongelmat, jolloin omasta hyvinvoinnista on helpompi pitää huolta. 

viimeisimmät artikkelit

katso lisää

Nainen treenaa

Näin suunnittelet kuntosalin kotiin

Asunto kalustettuna Tampereelta – jos vuokraat sellaisen, voiko sinne rakentaa oman kuntosalin? Voi, kunhan huolehtii siitä, etteivät kuntosalilaitteet tuhoa lattiaa. Vuokranantajalta pitää kysyä, saako seiniin

Koiran kanssa retkeily

Retkeily koiran kanssa

Millaisissa paikoissa koiran kanssa voi retkeillä? Entä voiko koiraa ottaa mukaan kaikille retkille? Mitä pitää huomioida ja mitä varusteita on hyvä olla mukana? Retkeilypaikat Kodin

Kaunis nainen

Vinkit kauneuteen ja hyvinvointiin

Kauneus ja hyvinvointi ovat sidoksissa toisiinsa. Kun kehosi ja mielesi voivat hyvin, näytät kauniimmalta. Hyvinvointi löytyy liikunnasta, oikeanlaisesta ruokavaliosta, riittävästä levosta ja tasapainoisesta mielestä. Kun